Koin eile jonki valaistuksen, sellasen, että päätin lopettaa tän pimeydessä rypemisen.
Tajusin, että ei voi jatkua näin. Mua ei todellakaan auta vaan päin vastoin vahingoittaa, että töllään aina Facesta kuinka mun kaverit joko 1) saavuttaa perheonnea 2) saavuttaa taiteellisia menestyksiä 3) on kauniita 4) on taidokkaita ja osaavia. Voin olla kateellinen ja tuntea itteni huonoksi kun näen että jollakulla on vauva tai ihana poikaystävä, kun minulla ei ole. Noi taiteelliset menestykset on sellasia että niistä en oo ihan yhtä kade, enemmän vaan vituttaa, että mulla ei ole sama äidinkieli kuin asuinmaani kieli, mutten halua Suomeenkaan takas, mikä vaikeuttaa niitä juttuja. Ja tuo kauneus, mulla ei ole paljoa mitään kadehdittavaa kellekään sillä saralla, jos vain nyt päätän siihen keskittyä - viime aikoina en ole niin tehnyt 4) en tajua, miksi mun itsetunto on niin alhaalla, että luulen koko ajan, etten osaa mitään ja etten ole elämässäni tehnyt mitään, vaikka muiden mielestä niin ei ole.
Tajusin eilen illalla, että jos vain haluan, mulla on kaikki mahikset saada haluamani jutut, kunhan en suhtaudu jo valmiiksi niin, että "en tule kuitenkaan siihen yltämään". Silloin nyt ei ainakaan saa. Mut jos on positiivinen, voi ehkä saadakin, ja jos ei, niin ainakin yltää melkein tähtiin.
Päätin siis eilen, että ei enää itseni lyttäämistä ja vihaamista. Tanssin eilen pari tuntia latvialaisia diskobiisejä ja teinibiisejä jossakin kello 00-02 kun olin niin taggad på det.
Mul on vaik mitä miehiä vonkaamassa Facessa jutteluseuraa, yksi niistä mun unelmienikin mies, mutta... Mää päätin, että avaudun jollekulle miehelle vasta sitten, kun olen TYYTYVÄINEN ITTENI KANSSA eikä nyt puoliksi rikkinäisenä.
2 vk päästä muutan takasin kotiin. Tällä kertaa mieluiten kauemmaksi keskustasta, ettei olis aina se kauhee ralli ja ambulanssien huuto heti kun astuu ovesta ulos. Mežaparks, Brasa tai Mārupe vois olla.
En oo viel saanu tietoa, että hyväksytäänkö mut siel yhteen hommaan. Olen muihinkin hakenu ja niihin on helppo päästä kun vaatimuksena mahdollisimman hyvä suomenkielen taito. Tosin vaikka saisin jonkin niistä, taidan sanoa ei, koska 700€ 8,5h päivistä kuukaudessa verrattuna siihen, että jotain 1000e tekemällä 4-tuntista päivää kotona omana bossina. Eiköhän oo sanomattakin selvä, kumpi on stressivapaampi valinta! Rekisteröin sit vihdoinkin oman firmani paikalliseen systeemiin. Tähän asti en tehny sitä, koska verovirastossa asioidessa (missä yritys perustetaan) mua alkoi aina ITKETTÄÄ ihan hirveesti, kun mistään en sanu selvää kun osasin paikallisia kieliä niin hatarasti eikä yksikään asiakaspalvelija osannu enkkua, eikä ne ilmeisesti olleet ulkomaalaista nähneet elämässään kun puhuivat mulle vaan nopeemmin kun en tajunnu. No, se oli yli puoli vuotta sitten. Nyt mää voisin jäädä tännekin tai mennä Suomeen, jos pelkäisin LVssa hoitaa asioita, mutta nyt mun kielitaidosta on tullu aika hyvä (uskon ymmärtäväni kaikki pykälät) ja en haluis sellaisen syyn takia tehä kompromissia ja asua muualla kuin missä haluan.
Kyl pitää se olla mahdollista.
Niin ja kesäkuntoon 2015 hankkiutuminen alkoi eilen. Kiva kun saa tehä ajan kanssa!
Moido:)
perjantai 12. syyskuuta 2014
maanantai 8. syyskuuta 2014
Palttialaisia
Aattelin havainnollistaa tätä miesmakuani. Tai siis minullehan merkkaa ulkoisesti vain kasvot niin ehkä pitäis sanoa, että kasvomakuani. Muuten saa olla pitkä tai lyhyt, tumma tai vaalea, laihasta normipainoiseen asti, kunhan ei ole bodari, sillä mua ei viehätä isot lihakset!
Liitän tähän kuvia balttilaisista kuuluisista ja ei-kuuluisista minun silmiä hivelevistä miehistä.
Joo-o on paljon lisääkin, mutten muista kaikkien nimiä. Näistäkin puolet on sellasia joita voisin mennä jututtaan jos haluan. Enemmän koitan miettiä, miten jotenkin lähestyä. Meen tosin aina paniikkiin jos näen mun mielestä komeen miehen ja ajattelen "olen kuitenkin liian läski" "olen ulkomaalainen miten helvetissä puhun"tai "mistäköhä aloittaa puhuminen". Ei auta. Ja sit jos oon ihastunu oon niin hermostunut ihastuksen kohteeni nähdessäni, ettei asiasta meinaa tulla mitään.
No melkein sanoisin että jos käytte jossakin Baltian maassa ja kattelkaa ympärillenne about mun ikäsiä miehiä, niin se on mun miesmaku. Ei mitään ihmeellistä. Voisin kepeesti sanoa, että about 70% kaikista ympärilläni näkemistä on mun mielestä komeita ja 30% ihan putoon-lattialle-laavana -komeita. Asianlaita on tosi erilainen kuin asuessani vielä Suomessa, jolloin pidin ehkä 5% komeana, koska mulla on joku ihme sisäänrakennettu kasvofiltteri joka sanoo heti, mitkä kasvot on mun silmiin komeat. Ja se filtteroi jotenki suurimman osan suomalaismiehistä pois. En tiedä miksi, olis kiva tietää. Niin eli EN lähtenyt maasta jonkin ihmeen Suomvihan takia tai sen takia, että pitäisin heitä huonoina ihmisinä tai jotain. En vaan tajunnu mistä ihmeestä repisin siellä miehen kun a) mulla on tää kasvofiltteri b) kukaan siellä ei ikinä flirttaa... Vai flirttaako muiden kanssa muttei mun? Täällä sentään miehet miellyttää, mutta seurustelu ja vakiintuminen on täällä vakavampia ja nuorempana tehtäviä asioita, ja puolet naisista näyttää huippumallilta niin tilanne vähän erilainen. Noh, nyt alan hankkiutua ens kesän kesäkuntoon! Sitä parempi, mitä aiemmin alottaa! Ens kesänä sit kunnon jahti päälle (koska talvella on aika sattumanvaraista, kun silloin täälläkin flirtataan vähemmän.) Ja sit kun jos pysyn tosi nuoren oloisena, on ihan yks hailee, vaikka olisin jo latvialaisin standardein vanha pariutumaan. Koska sit saatan löytää jonkun 22-24 v pojan ja se saattaa olla ihan onnesta mykkä jos vaikka oonkin just sitä, mitä hän on etsinyt, eikä anna muutaman vuoden haitata!
Liitän tähän kuvia balttilaisista kuuluisista ja ei-kuuluisista minun silmiä hivelevistä miehistä.
Joo-o on paljon lisääkin, mutten muista kaikkien nimiä. Näistäkin puolet on sellasia joita voisin mennä jututtaan jos haluan. Enemmän koitan miettiä, miten jotenkin lähestyä. Meen tosin aina paniikkiin jos näen mun mielestä komeen miehen ja ajattelen "olen kuitenkin liian läski" "olen ulkomaalainen miten helvetissä puhun"tai "mistäköhä aloittaa puhuminen". Ei auta. Ja sit jos oon ihastunu oon niin hermostunut ihastuksen kohteeni nähdessäni, ettei asiasta meinaa tulla mitään.
No melkein sanoisin että jos käytte jossakin Baltian maassa ja kattelkaa ympärillenne about mun ikäsiä miehiä, niin se on mun miesmaku. Ei mitään ihmeellistä. Voisin kepeesti sanoa, että about 70% kaikista ympärilläni näkemistä on mun mielestä komeita ja 30% ihan putoon-lattialle-laavana -komeita. Asianlaita on tosi erilainen kuin asuessani vielä Suomessa, jolloin pidin ehkä 5% komeana, koska mulla on joku ihme sisäänrakennettu kasvofiltteri joka sanoo heti, mitkä kasvot on mun silmiin komeat. Ja se filtteroi jotenki suurimman osan suomalaismiehistä pois. En tiedä miksi, olis kiva tietää. Niin eli EN lähtenyt maasta jonkin ihmeen Suomvihan takia tai sen takia, että pitäisin heitä huonoina ihmisinä tai jotain. En vaan tajunnu mistä ihmeestä repisin siellä miehen kun a) mulla on tää kasvofiltteri b) kukaan siellä ei ikinä flirttaa... Vai flirttaako muiden kanssa muttei mun? Täällä sentään miehet miellyttää, mutta seurustelu ja vakiintuminen on täällä vakavampia ja nuorempana tehtäviä asioita, ja puolet naisista näyttää huippumallilta niin tilanne vähän erilainen. Noh, nyt alan hankkiutua ens kesän kesäkuntoon! Sitä parempi, mitä aiemmin alottaa! Ens kesänä sit kunnon jahti päälle (koska talvella on aika sattumanvaraista, kun silloin täälläkin flirtataan vähemmän.) Ja sit kun jos pysyn tosi nuoren oloisena, on ihan yks hailee, vaikka olisin jo latvialaisin standardein vanha pariutumaan. Koska sit saatan löytää jonkun 22-24 v pojan ja se saattaa olla ihan onnesta mykkä jos vaikka oonkin just sitä, mitä hän on etsinyt, eikä anna muutaman vuoden haitata!
Vedenpesty naama = success guaranteed?
Olen nyt tehnyt hieman empiiristä tutkimusta. Menin tänään käännettyäni kaupunkikierrokselle (tällainen on mun tapa lähes joka päivä, tosin Rigassa se on kiinnostavampaa kun täällä, kun joka päivä voi mennä uuteen paikkaan). Mulla ei ollu mitään erityistä päällä, mustat puuvillasukkahousut, harmaa hame ja valkoinen toppi. Ei mitään kampausta ja naamassa ei meikkiä. Mun liikkeitä seuraili tiiviisti kolme miestä ja pari muuta iski silmää. Siis tä!? Onko "juuri suihkusta tullut, en ehtiny miettiin vaatteita tai meikkan" se hienoin lookki? En ite uskois, mutta kai se sit on pakko uskoa! Oli ihan pakko kysyä äiteltä puhelimessa, mistä se johtuu. Hän sanoi, että "sulla on niin vahvat kasvonpiirteet, että meikin kanssa voi helposti näyttää tuksumaiselta". Okei.
Tältä näytän ennen meikkaamista.
Pari noista tapauksista vois olla ihan kiinnostavia jutteluasteellakin. Toinen on yksi turvamies ja toinen on Lidon työntekijä. Jos ei muuta niin siks, että tajuaisin, mitä yhteistä on miehillä, jotka musta tykkää. Ainakin se näyttää olevan yhteistä, että ovat todella tummia ja varmasti nimeltään pikemminkin Ivan kuin Andres. Mietin kans sitä, että MIKÄ IHME niitä blondeja virolaisia sit kiinnostaa? Oon ehkä pari kertaa elämässäni saanu sellaselta huomioo. Monta kertaa sydän särkyny kun oon johonkin sellaseen ollu NIIN lätkässä ja en oo saanu mitään vastakaikua.
Mahikset on:
a) ovat liian kylmäpäisiä
b) pitävät mua sibulana
c) niille kelpaa vain toinen blondi
d) niille kelpaa vain hiuspidennys-rakennekynsi-ripsenpidennys-silikoniviritelmäversio eestlannasta
Ehkä kallistun eniten vaihtoehtoon c. Aina jos näen ne yhdessä naisen kanssa, niin ovat yleensä blondeja. Kai se on se "tehdään blondeja lapsia" vaisto. Itte asias kyl munkin kans niitä sais ja tiedän, et mun värjätyt hiukset hämää ja ovat yllättävän luonnollisen näköiset ottaen huomioon, että olen itsekin blondi. Mutta kaikki, jotka mua on pidemmän ajan tunteneetl ovat mua nähneet vähintään kuvissa blondina, ja se ei näytä yhtä hyvältä. Jotenkin näytän ihmeen pullamössöltä ja kaikki piirteet hukkuu.
Mun pitäis mennä Saaremaalle? Luin, että siellä on maan eniten tummahiuksisia. Olen niitä nähnyt irl. Yksi niistä on mulle suuri ihastus. Käyn sen keikoilal suunnilleen vain kattelemassa häntä (ei noh kyl hän hyvin tykittää myös) sellanen koripalloilijan mitoissa, veistoskasvot, mantelisilmät ja tummanruskeat hiukset. Ah taivas. Joo, useimmiten oon blondien perään, mutta jos kasvot on kohdallaan, niin pidän yhtä hyvänä tummaa. Tosin vaatimukset tumman kasvoilta on mulla korkeemmat...
En menny tänään sinne kahvilaan vaikka lähellä olinkin. Asia on edistyny niin, että ollaan nyt Facebookkichatissä. Silloin, kun asiakkaita ei ollut, hän kertoili kaikenlaista. Tosi aktiivisesti keskusteli. Kuulemma hakemassa opiskeleen Britteihin / Hollantiin alansa kouluttajan tutkinnon. Kova halu on päästä alansa parhaaksi maailmassa ja perustaa koulutuskeskus Virossa. Sillä miehellä on kyl kova draivi päällä. Ja hymy. Olispa useammat virolaiset yhtä helposti lähestyttäviä! Oon kuolla ihastukseeni. Nyt olis kyl aika kysyä siitä suhteesta ja lapsesta. Aionkin pian kysyä. Huomiseen mennessä kait.
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Kaffeaddiktio.
Kaffe maailman hoteimman baristan tekemänä maistuu edelleen hyvältä. Alla dagar i veckan.
Ennen siihen kahvilaan menoa kävin ostamassa uudet piilarit, vaikka rahani ovat nyt vähissä - koska ainakin Riian kavereiden mukaan olen laseilla "vakava, opettajamainen" mutta ilman laseja "sellainen uuuuUUUU." Tuo jälkimmäinen kai tarkoittaa flirttailevaa tai viettelijämäistä? Nojoo onhan mul erikoiset silmät. Kiva että on niitä tissejä korvaamassa ees naama, joka vetää helposti verrat mm. Angelina Jolielle ja Megan Foxille (ja tääkin hankkinu naamansa kirurgilla... Minä äidin kohdussa) jne. Mulla on ollut vaikea lapsuus koska kasvatusmetodit olivat järkyttävät ja vanhemmat eivät rakastaneet toisiaan eivätkä näyttäneet mua kohtaan mitään emotionaalista kiintymystä (tästä kai johtuu minun pitkä taipumus etsiä välittämistä miehiltä), mutta kiitti heille edes siitä, että menivät kauniisiin naimisiin!
Ei tänään tosin juteltu kunnolta, koska siellä oli heti mun jälkeen asiakkaita jonossa. Flirttiä kyllä riitti. Nyt kun tietää nimenikin, käytti sitä myös kun kysyi minulta jotain.
Ah.
Huomasin myös, että oli lisännyt mut Facessa. Hyväksyin. Hän laittoi mun profiilikuvaan liken:)
Ette voi uskoa - just eilen mietin siellä kahvilassa, kertoisinko hänelle, että tulin räppitapahtumasta ja että harrastan sitä. Hän ei vaikuta ollenkaan sellaiselta, joka sellaisesta tykkäis hyvää. No, nyt kun hän on mun FB:ssä, katsoin hänen liketyksensä, ja niiden perusteella me voitais mennä ihan täysissä fiiliksissä samoille keikoille jopa, ja hän on ihan samoissa jutuissa mukana... Hänellä oli kavereissakin joitakin räppipiirien ihmisiä ja yhteisöissä oli mm. muutaman räppiin keskittyvän dokumenttiprojektin yhteisöt.
Hemmetti onko tää totta.
Nyt on varmaan oikea aika kirjoittaa kiva viesti hänelle, jossa kysyn siitä hän suhdestatuksestaan. Aloitan tietenkin kertomalla varmaan, kuinka häntä on aina niin mukava tavata ja katsella.
dhsdhdhfbdhfbdhfbd oon ihan sekasin tästä miehestä. Tosin en varmaan sais olla, kun "suhteessa". Mitä ihme suhdekäytöstä se tosin häneltä on.
OKC:ssä tapasin juuri profiilin tehneen miehen Riiasta, 28v, mukavaa jutella, naama ihan jees mutta ei ihan mun lemppari särmikästä mallia mutta aika jees silti, ja varmaan jatketaan juttelemista. Tosin pitää jotenkin saada enemmän selvää, sillä hän ei niin paljon kertonut profiilissa ittestään.
Emmää tiä. Musta paras mies olis sellanen, jonka kanssa vois myös harrastaa räppiä tai jotain muuta luovaa, vaikkapa pukeutumisaddiktiota tai edes konemusaa, vapaasti kaksin. Ja joka samalla aikaa olis muiltakin osin samalla aallolla kanssani, eli osaa ja haluaa keskustella asioista, eikä vain todeta, että "olin viikonloppuna crossfittaamassa / pelaamassa korista". Niin ja muutenkin, että tuntuis, että meillä olis jokin yhteys. Se olisi NIIIIN huippua tosin jos hänkin olisi hieman alternative tai jotenkin luova tyyppi, koska sitten en tuntisi, että hän yrittäis mahduttaa mua johonkin muottiin tai että on painetta olla tosi tarkan klassisesti aina pukeutunut ilman kreisejä värejä. Mun eksän, J:n kanssa tuo tyylijuttu meni loistavasti yksiin. Muut asiat eivät menneet, ja muuten, nykyään hän on narkkari ja muutenkin muuttunut täysin...
Rukoilen Jumalalta minulle miestä, joka olisi edes jossakin määrin toiveideni suuntainen. Jäi muuten kirkossa tänään käymättä, koska en saanut lähdettyä ajoissa, mutta sen jälkeen kuulin paljon latviaa kaupungilla, lieneevät tulleet sieltä.
Olen pikkasen koukuttunut sushiin tällä hetkellä, ja istuin tänään suhsilla lähellä linkkuasemaa. 8 rullaa ja juoma oli 8 euroa. Ja kaupassa 5 rullaa on 4,70 euroa. Saan slaagin näistä hinnoista, enkä pelkästään itteni takia, vaan aina kun ajattelen, millaista on elää kun asiat maksavat saman kuin Suomessa about 5 kertaa huonommalla palkalla.
Ja ei tän kaupungin kauneuskaan ole mulle kovin huumaavaa ollut. Jotenkin kauheesti vaan lasia ja betonia ja... No mitäs menin tottumaan pohjolan Pariisiin. Oma vikani. Kyl mulle Tallinna tuntu erilaiselta ennen kuin olin Riiassa asunut. Nyt se tuntuu sellaiselta jotenkin valjulta ja ei yhtä erityiseltä. Kai tää olis erityisen tuntuinen, jos olisin vaikka kasvanut täällä ja samaistuisin tähän kulttuuriin. Mutta kun niin ei ole ja joka keskustelussa saan aika varaukselliset ilmeet kun on se suomiaksentti. Se jotenkin aiheuttaa hienoista lasimuuria. Luin myös yhdestä Latvian virolaisia käsittävästä kirjasta, että jo vuonna nakki virolaisia on mennyt Latviaan asumaan ja jäänyt sinne jos ovat olleet asteen boheemimpia tyyppejä, kun Latviassa sellaisia hyväksytään paremmin eikä kattella kieroon. Huomaan tän itekin. Ja ylipäätään kaikki "prestiiž" tuntuu olevan täällä Virossa tärkeä asia, kaikki mun deitit täältä on aina heti ekana tärkeilemässä, missä asemassa on, millainen auto on, millainen kallis kello on jne. Latviassa ei tollasia asioita pidetä yhtä keskeisinä elämässä. Huomaa tän kyl siitäkin, kuinka Virossa työpaikoilla on meno tosi säntillistä ja Latviassa on silleen, että tehään puol tuntia töitä ja sitten taas joku hurlumhei ohjelmanumero, kuten vaikka piilosta tai kitaransoitto... Jälkimmäisessä mallissa ei kyl tuu yhtä hyvin valmista, mutta ei myöskään tule niin plajon stressiä.
No oon huomannu Latvian ja Viron elämän välillä kyllä paljon muitakin eroja. Totta kai yhtäläisyyksiäkin on, mutta erot ovat myös todella selviä. Virolaiset puhuu keskenään (!!!) usein ihan kokonaisia lauseitakin enkkua. Itte asias ne lisää enemmän enkkua puheeseensa kuin suomalaiset ja aina täydellisellä britti/USA-aksentilla jne. Latviassa ei tollaista syystä tai toisesta tapahdu.
Sitten on, että Virossa alle 30v. suunnilleen ei kukaan osaa venäjää, latviassa jokainen. Ja ylipäätään täs tuumin, että en ole sitten Viroon muuton ollut paljon venäjän kielen kanssa tekemisissä, kaikki puhuminen on yleensä viroksi ja tekstit kaikkialla viroksi. Kun taas Latviassa piti koko ajan jonglöörata kahden kielen välillä (ja ikävä kyllä mulla oli aina niin, että se kieli, jolla aamulla aloitin päiväni, jäi päälle loppupäiväksi.) Silti sekä Riiassa että Tallinnassa on venäjänkielisiä puolet. Ero on siis siinä, että ilmeisesti Tallinnassa se venäjän käyttö sitten kuuluu vain yksityiselle elämänalueelle. Riiassa sen sijaan on silleen, että kakki toiminta on selvästi kaksikielistä. Muutenkin jotenkin tajuaa koko ajan, kuinka erillään täällä on nää ihmisryhmät, mutta tajuaa myös, että venäläisiä pidetään täällä jotenkin "alempana kastina" tai "ei niin kultturelleina", kun taas Latviassa ei latvialaisten/venäläisten välillä ole sosiaalisen aseman eroa ja erot on ainoastaan identiteetissä ja ajattelutavoissa, mutta sit luin tämän artikkelin, joka selitti aika hyvin, mistä tää johtuu.
No anyway jos ehdin täällä olemaan siihen asti niin meen kattomaan Чапаев и пустота teatteriestiyksen joka on kohta Solariksessa...
Ai niin yks ihme ero on temperamentti! Kun täällä on bussissa tai ratikassa, niin ihmiset istuu hiljaa, kuten Suomessa. Latviassa pitävät melua.
No enköhän kohta oo Latviassa taas. Lai Dievs man dod spēku atgriesties
Ennen siihen kahvilaan menoa kävin ostamassa uudet piilarit, vaikka rahani ovat nyt vähissä - koska ainakin Riian kavereiden mukaan olen laseilla "vakava, opettajamainen" mutta ilman laseja "sellainen uuuuUUUU." Tuo jälkimmäinen kai tarkoittaa flirttailevaa tai viettelijämäistä? Nojoo onhan mul erikoiset silmät. Kiva että on niitä tissejä korvaamassa ees naama, joka vetää helposti verrat mm. Angelina Jolielle ja Megan Foxille (ja tääkin hankkinu naamansa kirurgilla... Minä äidin kohdussa) jne. Mulla on ollut vaikea lapsuus koska kasvatusmetodit olivat järkyttävät ja vanhemmat eivät rakastaneet toisiaan eivätkä näyttäneet mua kohtaan mitään emotionaalista kiintymystä (tästä kai johtuu minun pitkä taipumus etsiä välittämistä miehiltä), mutta kiitti heille edes siitä, että menivät kauniisiin naimisiin!
Ei tänään tosin juteltu kunnolta, koska siellä oli heti mun jälkeen asiakkaita jonossa. Flirttiä kyllä riitti. Nyt kun tietää nimenikin, käytti sitä myös kun kysyi minulta jotain.
Ah.
Huomasin myös, että oli lisännyt mut Facessa. Hyväksyin. Hän laittoi mun profiilikuvaan liken:)
Ette voi uskoa - just eilen mietin siellä kahvilassa, kertoisinko hänelle, että tulin räppitapahtumasta ja että harrastan sitä. Hän ei vaikuta ollenkaan sellaiselta, joka sellaisesta tykkäis hyvää. No, nyt kun hän on mun FB:ssä, katsoin hänen liketyksensä, ja niiden perusteella me voitais mennä ihan täysissä fiiliksissä samoille keikoille jopa, ja hän on ihan samoissa jutuissa mukana... Hänellä oli kavereissakin joitakin räppipiirien ihmisiä ja yhteisöissä oli mm. muutaman räppiin keskittyvän dokumenttiprojektin yhteisöt.
Hemmetti onko tää totta.
Nyt on varmaan oikea aika kirjoittaa kiva viesti hänelle, jossa kysyn siitä hän suhdestatuksestaan. Aloitan tietenkin kertomalla varmaan, kuinka häntä on aina niin mukava tavata ja katsella.
dhsdhdhfbdhfbdhfbd oon ihan sekasin tästä miehestä. Tosin en varmaan sais olla, kun "suhteessa". Mitä ihme suhdekäytöstä se tosin häneltä on.
OKC:ssä tapasin juuri profiilin tehneen miehen Riiasta, 28v, mukavaa jutella, naama ihan jees mutta ei ihan mun lemppari särmikästä mallia mutta aika jees silti, ja varmaan jatketaan juttelemista. Tosin pitää jotenkin saada enemmän selvää, sillä hän ei niin paljon kertonut profiilissa ittestään.
Emmää tiä. Musta paras mies olis sellanen, jonka kanssa vois myös harrastaa räppiä tai jotain muuta luovaa, vaikkapa pukeutumisaddiktiota tai edes konemusaa, vapaasti kaksin. Ja joka samalla aikaa olis muiltakin osin samalla aallolla kanssani, eli osaa ja haluaa keskustella asioista, eikä vain todeta, että "olin viikonloppuna crossfittaamassa / pelaamassa korista". Niin ja muutenkin, että tuntuis, että meillä olis jokin yhteys. Se olisi NIIIIN huippua tosin jos hänkin olisi hieman alternative tai jotenkin luova tyyppi, koska sitten en tuntisi, että hän yrittäis mahduttaa mua johonkin muottiin tai että on painetta olla tosi tarkan klassisesti aina pukeutunut ilman kreisejä värejä. Mun eksän, J:n kanssa tuo tyylijuttu meni loistavasti yksiin. Muut asiat eivät menneet, ja muuten, nykyään hän on narkkari ja muutenkin muuttunut täysin...
Rukoilen Jumalalta minulle miestä, joka olisi edes jossakin määrin toiveideni suuntainen. Jäi muuten kirkossa tänään käymättä, koska en saanut lähdettyä ajoissa, mutta sen jälkeen kuulin paljon latviaa kaupungilla, lieneevät tulleet sieltä.
Olen pikkasen koukuttunut sushiin tällä hetkellä, ja istuin tänään suhsilla lähellä linkkuasemaa. 8 rullaa ja juoma oli 8 euroa. Ja kaupassa 5 rullaa on 4,70 euroa. Saan slaagin näistä hinnoista, enkä pelkästään itteni takia, vaan aina kun ajattelen, millaista on elää kun asiat maksavat saman kuin Suomessa about 5 kertaa huonommalla palkalla.
Ja ei tän kaupungin kauneuskaan ole mulle kovin huumaavaa ollut. Jotenkin kauheesti vaan lasia ja betonia ja... No mitäs menin tottumaan pohjolan Pariisiin. Oma vikani. Kyl mulle Tallinna tuntu erilaiselta ennen kuin olin Riiassa asunut. Nyt se tuntuu sellaiselta jotenkin valjulta ja ei yhtä erityiseltä. Kai tää olis erityisen tuntuinen, jos olisin vaikka kasvanut täällä ja samaistuisin tähän kulttuuriin. Mutta kun niin ei ole ja joka keskustelussa saan aika varaukselliset ilmeet kun on se suomiaksentti. Se jotenkin aiheuttaa hienoista lasimuuria. Luin myös yhdestä Latvian virolaisia käsittävästä kirjasta, että jo vuonna nakki virolaisia on mennyt Latviaan asumaan ja jäänyt sinne jos ovat olleet asteen boheemimpia tyyppejä, kun Latviassa sellaisia hyväksytään paremmin eikä kattella kieroon. Huomaan tän itekin. Ja ylipäätään kaikki "prestiiž" tuntuu olevan täällä Virossa tärkeä asia, kaikki mun deitit täältä on aina heti ekana tärkeilemässä, missä asemassa on, millainen auto on, millainen kallis kello on jne. Latviassa ei tollasia asioita pidetä yhtä keskeisinä elämässä. Huomaa tän kyl siitäkin, kuinka Virossa työpaikoilla on meno tosi säntillistä ja Latviassa on silleen, että tehään puol tuntia töitä ja sitten taas joku hurlumhei ohjelmanumero, kuten vaikka piilosta tai kitaransoitto... Jälkimmäisessä mallissa ei kyl tuu yhtä hyvin valmista, mutta ei myöskään tule niin plajon stressiä.
No oon huomannu Latvian ja Viron elämän välillä kyllä paljon muitakin eroja. Totta kai yhtäläisyyksiäkin on, mutta erot ovat myös todella selviä. Virolaiset puhuu keskenään (!!!) usein ihan kokonaisia lauseitakin enkkua. Itte asias ne lisää enemmän enkkua puheeseensa kuin suomalaiset ja aina täydellisellä britti/USA-aksentilla jne. Latviassa ei tollaista syystä tai toisesta tapahdu.
Sitten on, että Virossa alle 30v. suunnilleen ei kukaan osaa venäjää, latviassa jokainen. Ja ylipäätään täs tuumin, että en ole sitten Viroon muuton ollut paljon venäjän kielen kanssa tekemisissä, kaikki puhuminen on yleensä viroksi ja tekstit kaikkialla viroksi. Kun taas Latviassa piti koko ajan jonglöörata kahden kielen välillä (ja ikävä kyllä mulla oli aina niin, että se kieli, jolla aamulla aloitin päiväni, jäi päälle loppupäiväksi.) Silti sekä Riiassa että Tallinnassa on venäjänkielisiä puolet. Ero on siis siinä, että ilmeisesti Tallinnassa se venäjän käyttö sitten kuuluu vain yksityiselle elämänalueelle. Riiassa sen sijaan on silleen, että kakki toiminta on selvästi kaksikielistä. Muutenkin jotenkin tajuaa koko ajan, kuinka erillään täällä on nää ihmisryhmät, mutta tajuaa myös, että venäläisiä pidetään täällä jotenkin "alempana kastina" tai "ei niin kultturelleina", kun taas Latviassa ei latvialaisten/venäläisten välillä ole sosiaalisen aseman eroa ja erot on ainoastaan identiteetissä ja ajattelutavoissa, mutta sit luin tämän artikkelin, joka selitti aika hyvin, mistä tää johtuu.
No anyway jos ehdin täällä olemaan siihen asti niin meen kattomaan Чапаев и пустота teatteriestiyksen joka on kohta Solariksessa...
Ai niin yks ihme ero on temperamentti! Kun täällä on bussissa tai ratikassa, niin ihmiset istuu hiljaa, kuten Suomessa. Latviassa pitävät melua.
No enköhän kohta oo Latviassa taas. Lai Dievs man dod spēku atgriesties
lauantai 6. syyskuuta 2014
Coffee has never been as delicious.
Today I was depressed most of the day feeling down about my body,
breastsize and having a messed up life history and being at an
inadvantage to rap in the language of my home country and hating that I was not brought up
bilingually and biculturally etc. etc. as usual (I must have too low
serotonin levels or something to always have this hatred?). At one point I even had all my jogging wear on me, but didn't end up going jogging because I remembered how even back in 2012 when my body was superfit I had a guy who just spent his time telling how hot other women are (less than giving me compliments) and telling how he'd so like to grab this or that woman's breasts instead -> conclusion: Doesn't matter if I am fitter, without breasts I will remain unattractive anyway and it's unimportant then how great the rest of my body is or isn't. So I covered my face with my hands and stayed in bed avoiding the world even if it was a nice warm summerday, until...
At 17:30 decided to get up just because my fave rap group was doing a free gig in one scray neighbourhood. As Eesti people usually, of course they are handsome too but most of them taken and the one who is an ace of an MC and who sometimes chats with me and doesn't seem to be taken was not on stage today, so nothing interesting to tell about that flirt-wise. When it was time for Koit Toome (imagine the laughter wjen my fave rap group said: "we want to thank the great Koit Toome who is next! Give applaus for Koit Toome!" :D
Afterwards I went to Latvian restaurant to eat the most perfect Latvian meal - salmon šašliks, stewed sauerkraut and kečups, with water mixed with lime and cranberries. I am in full love with Latvian cuisine because it makes me feel home, while it might not be the most refined haute cuisine of the world or something. Anyway it is very dear to me no matter how heavy it is.
In the same shopping centre there is that one coffee place (see previous post) and I was contemplating so hard if I should go get coffee once again. I decided that yes!
It felt awkward to pop up there, as we both obviously have a huge crush on each other (it is seen from everything), so.. I just went with a huge smile, nervous as usual, took some time to choose a coffee. He once again took pauses to look at me:) And we talked, I told him about having done some rap and maybe continuing, about how I went to a concert now, how dangerous Kopli seemed to me, I asked him if he knows the band Instrumenti... He asked me to like his cafe on FB and asked me my name. And asked me why in Latvia every word ends in "-s". Well fact is that roughly half of words end in "-s", that is, everything that is male, and things that are considered to be male.
Well. Once again this was HUGE flirt all the way. No doubts. No doubts he will probably soon ask me out. But still, "in a relationship" and has a kid. What the hell is going on with the relationship?
I was thinking I'd send him one song of Instrumenti, saying "Hey this is the Latvian band I talked about. Also rather suitable lyrics". And the lyrics are like "I am ready to be sick with you as long as you are the medicine to heal me". But I didn't send it yet - I'll first wait until tomorrow if he contacts me first now that he knows my full name. I mean... My LV self tells me: you wait for the man to take initiative. My Finnish self may say the contrary, but I usually trust my LV side more...
Of course, if we will proceed to a date, before that I will ask him extra details about his relationship status. I really don't want to be a secret lover or a third wheel.
Today I wore light orange pants with a pink belt and a white shirt. Very plain. Very uncommon also as I don't wear pants usually due to my ass not fitting into pants sold in stores.... Well, even if I was dressed this plain, I got some attention in the street and in the tram. But nothing that would have developed into a conversation.
Ok some of my Finnish friends might now be like "why is she just thinking of finding a man everytime she goes out". My answer is: might even be better this way than in nightclubs. And it's nice and in Baltics flirtation is the norm kinda... And single guys really might be looking for the girl of their life in any daytime situation as opposed to only bars and internet like back in my country of birth. And I know, it can be hard to understand, if you live in a different culture.
And this flirtation every time I am out is beneficial to me, because it makes me feel like maybe I am not so bad after all. I may feel like I am so ugly I cannot reach up to any standard, but then I go out and get attention and have the feeling that "okay so if there was someone showing interest maybe it means I won't have to be single all my life, it's just a matter of time" and that comforts me somewhat.
I don't put any hopes into internet dating, esp. as it is not popular at all in the countries I live in. But I do have an OKC still and take a look there. I changed my profile completely yesterday. I made it more concise and told already in the first paragraph that I am looking for a traditional relationship, a man who would like to have a family in the future and where I take care of that family" or stuff like that. I didn't expect but I started getting more messages... From the US, mainly. So... doesn't help much. I will not for the life of me be willing to move to the US. Anyway, one guy said "we'd have beautiful kids", and I agreed, he was a really handsome American, but he was 12 years older than me and seemed very disappointed in his experiences with exes and life (err well, I am too... But I will try to work on it...)
There is also a guy from Germany with whom I chat since half a year, even on Skype video chat. No sexy skyping though as we both rather save it to the real moment. He looks like my dream, we have many languages in common and he speaks 6, he also likes rap (even if we don't always have the same language areas in this) and electro, and he is also into God, and also has become that recently, like me. It is really great. We're planning a trip either way, he to my place or me to his. But there is one BUT. I would not like to move to a foreign country for a man's sake anymore in my life. I did that once to the Netherlands and it's the worst decision I've done to date. I really don't know what I should do about it. Even when I've told him that I want to take a break from men, or that I am down, he has been great at comforting me, listening to me and really caring. He's also genuinely interested in European cultures like me. And he's also got a colourful background. We speak Italian because he's lived in Milan age 13-24. But he is Romanian, and now lives in Germany like I said. Damn he's sweet. But I feel like i've finally foudn my dimension and the life that suits me in LV. I really see it as my home. I'd find it sad to leave and move to a place where I am not attached to the local culture and things around me in the same way. I am very proud of LV and everything that belongs to it...! (No he's not willing to move to LV).
Tomorrow I need to do some serious work (wish me luck) and I'll also go to church in LV language. That helps. I don't think now of if I will see LV hotties there, but simply the feeling that I can go listen in LV language (which for me is easier than Estonian, and the LV church rituals feel somehow warmer and more community-oriented to me than the Nordic or Estonian ones) and collect some forces in going forward with life, trying to improve in different areas. But of course not that I'd be against meeting some people there too.
At 17:30 decided to get up just because my fave rap group was doing a free gig in one scray neighbourhood. As Eesti people usually, of course they are handsome too but most of them taken and the one who is an ace of an MC and who sometimes chats with me and doesn't seem to be taken was not on stage today, so nothing interesting to tell about that flirt-wise. When it was time for Koit Toome (imagine the laughter wjen my fave rap group said: "we want to thank the great Koit Toome who is next! Give applaus for Koit Toome!" :D
Afterwards I went to Latvian restaurant to eat the most perfect Latvian meal - salmon šašliks, stewed sauerkraut and kečups, with water mixed with lime and cranberries. I am in full love with Latvian cuisine because it makes me feel home, while it might not be the most refined haute cuisine of the world or something. Anyway it is very dear to me no matter how heavy it is.
In the same shopping centre there is that one coffee place (see previous post) and I was contemplating so hard if I should go get coffee once again. I decided that yes!
It felt awkward to pop up there, as we both obviously have a huge crush on each other (it is seen from everything), so.. I just went with a huge smile, nervous as usual, took some time to choose a coffee. He once again took pauses to look at me:) And we talked, I told him about having done some rap and maybe continuing, about how I went to a concert now, how dangerous Kopli seemed to me, I asked him if he knows the band Instrumenti... He asked me to like his cafe on FB and asked me my name. And asked me why in Latvia every word ends in "-s". Well fact is that roughly half of words end in "-s", that is, everything that is male, and things that are considered to be male.
Well. Once again this was HUGE flirt all the way. No doubts. No doubts he will probably soon ask me out. But still, "in a relationship" and has a kid. What the hell is going on with the relationship?
I was thinking I'd send him one song of Instrumenti, saying "Hey this is the Latvian band I talked about. Also rather suitable lyrics". And the lyrics are like "I am ready to be sick with you as long as you are the medicine to heal me". But I didn't send it yet - I'll first wait until tomorrow if he contacts me first now that he knows my full name. I mean... My LV self tells me: you wait for the man to take initiative. My Finnish self may say the contrary, but I usually trust my LV side more...
This I mean.
Of course, if we will proceed to a date, before that I will ask him extra details about his relationship status. I really don't want to be a secret lover or a third wheel.
Today I wore light orange pants with a pink belt and a white shirt. Very plain. Very uncommon also as I don't wear pants usually due to my ass not fitting into pants sold in stores.... Well, even if I was dressed this plain, I got some attention in the street and in the tram. But nothing that would have developed into a conversation.
Ok some of my Finnish friends might now be like "why is she just thinking of finding a man everytime she goes out". My answer is: might even be better this way than in nightclubs. And it's nice and in Baltics flirtation is the norm kinda... And single guys really might be looking for the girl of their life in any daytime situation as opposed to only bars and internet like back in my country of birth. And I know, it can be hard to understand, if you live in a different culture.
And this flirtation every time I am out is beneficial to me, because it makes me feel like maybe I am not so bad after all. I may feel like I am so ugly I cannot reach up to any standard, but then I go out and get attention and have the feeling that "okay so if there was someone showing interest maybe it means I won't have to be single all my life, it's just a matter of time" and that comforts me somewhat.
I don't put any hopes into internet dating, esp. as it is not popular at all in the countries I live in. But I do have an OKC still and take a look there. I changed my profile completely yesterday. I made it more concise and told already in the first paragraph that I am looking for a traditional relationship, a man who would like to have a family in the future and where I take care of that family" or stuff like that. I didn't expect but I started getting more messages... From the US, mainly. So... doesn't help much. I will not for the life of me be willing to move to the US. Anyway, one guy said "we'd have beautiful kids", and I agreed, he was a really handsome American, but he was 12 years older than me and seemed very disappointed in his experiences with exes and life (err well, I am too... But I will try to work on it...)
There is also a guy from Germany with whom I chat since half a year, even on Skype video chat. No sexy skyping though as we both rather save it to the real moment. He looks like my dream, we have many languages in common and he speaks 6, he also likes rap (even if we don't always have the same language areas in this) and electro, and he is also into God, and also has become that recently, like me. It is really great. We're planning a trip either way, he to my place or me to his. But there is one BUT. I would not like to move to a foreign country for a man's sake anymore in my life. I did that once to the Netherlands and it's the worst decision I've done to date. I really don't know what I should do about it. Even when I've told him that I want to take a break from men, or that I am down, he has been great at comforting me, listening to me and really caring. He's also genuinely interested in European cultures like me. And he's also got a colourful background. We speak Italian because he's lived in Milan age 13-24. But he is Romanian, and now lives in Germany like I said. Damn he's sweet. But I feel like i've finally foudn my dimension and the life that suits me in LV. I really see it as my home. I'd find it sad to leave and move to a place where I am not attached to the local culture and things around me in the same way. I am very proud of LV and everything that belongs to it...! (No he's not willing to move to LV).
Tomorrow I need to do some serious work (wish me luck) and I'll also go to church in LV language. That helps. I don't think now of if I will see LV hotties there, but simply the feeling that I can go listen in LV language (which for me is easier than Estonian, and the LV church rituals feel somehow warmer and more community-oriented to me than the Nordic or Estonian ones) and collect some forces in going forward with life, trying to improve in different areas. But of course not that I'd be against meeting some people there too.
The scale of men who really like me!
I don't know if I should write in English or Finnish... In LV for sure not, as I don't want to be as embarrassing as they would find it (25 and single? Er what's wrong with you? Do you like marines? I have some to introduce to you!")
Those who didn't Google translate the last post, this blog will be about the things that happen in my path looking for the man of my life, which seems to be a rocky path. I am very nice in character but I am also unstandard. I don't know exactly if my breast size and shape alone is what is keeping men from me. But at least this factor I usually hide with bras to some extent. (I have small B cup slightly tubular breasts, and yes, very ugly.) Sometimes I don't even use padded bras but men approach me anyway. But always... No man I would be interested in.
You might wonder why I am so brave as to write about such very intimate things here. That's because I don't care. I am not the only woman struggling with this. I also can't embarrass my friends or family. I live very alone in a big city many hundreds of kilometres away from parents. So I don't feel I could embarrass someone by admitting something here.
About my latest encounters as a single.
1) There is a man running a café in one shopping centre. I've got coffee from there some 3 times now. You could notice right from the start that he ws very flirty to me, and as he seems wonderful with his upbeat and blond self, I was flirty too. He takes pauses while making the coffee to look at me. He even has made the wrong coffee and had to start all over again because I make him so distracted. He belongs to the main nationality of the country but for some reason guessed my background a bit off:
-Kas sooviksite....-jfdjfudfujdf (I don't get it)
-I don't have very good Estonian, excuse me
-Горячее или холодное?
Well, even when I just pass by but don't go in we flirt like no tomorrow, and he looks at me when I'm up in the escalator even. And our chatting gets more extensive each time. The first time was really awkward as both have such a huge crush, it seems.But now we even talked about how our summer was, how Obama's visit was, and he wanted to know my profession.
Well I found this guy on FB after tough searching with merely his first name. "In a relationship" and has a kid. Wow. I am amazed. Could he tone down that flirting a bit`? Or if he's very unhappy in his marriage, then do something about it...?
2) The other day I went to the disctrict where the presidential palace is, as Obama was visiting. I thought, cool, let's go see what this event looks like. Policemen every 7 meters, police car in every corner, lots of normal people, very weird things, a tram got instructions to go as fast as possible by a police and then no trams for 20 mins. Then some 50 cars passed by and in one of them was Obama. So I have been at 6 metres from Obama! Okay, what I wanted to say. After these cars passed, I went and asked an older man in Estonian "so was Obama in one of those cars?" and he explained me in which one this mighty president had been. Then he realised I had a backback. He asked:
"-You have a backback, are you coming from school? You go to Russian school?"
"-No I've got it because I'm planning to go study languages in some café. I'm a translator."
Then we talked long, he was so positive and outgoing for his age, must have been handsome too, he told me how when he was my age in the Soviet days he had a love from Latvia called Rita, and they sent letters to each other and visited each other. And how the train connection Tallinn-Riga-Vilnius-Minsk was so awesome back then, but on the other hand nowadays at least from Tallinn to his home village there are 11 trains a day. Then he had had to give up on the plan of moving to Latvia for Rita because of his mum's health problem. He also demonstrated his skills of Latvian to me "veikals, saldeejums, zivs, and meat is kala!" I had to say back: "gaļa" :D Before I went my way we hugged tight and long and he wished success into my life. Good as I need that.
Verdict: I would have found a great man for me had he been some 50 years younger.
3) Yesterday in the street saw 2 men in sportswear. Blond, skinny, the type of guy I would almost murder for. This has to be a first, but one of them looked my way. Positively. I turned when I passed by them. In their backs was written "BELARUS".
So of course. A long distance relationship with someone from Belarus would not be the best as you need an expensive visa every time. And I rather take care that I won't risk having to move to Belarus anytime in my life. But undeniably their look is always very appealing to me, and the same goes for Lithuanians.
4) A guy flirting with me while passing the traffic lights. He turned himself to look at me some 50 metres after me. I also did. Also blond handsome. He went to wait for a tram. I was expecting that if he really likes, he will walk to me. Didn't happen. Seems that is too much hoped for when it comes to Estonians. Really they're so shy I don't get it. Luckily just a few weeks and I'll be in Latvia where the temperament is a tiny bit hotter.
5) I was eating sushi on a park bench yesterday. Some black guy sat beside me. I am sure he did it because of me even if he initially faked I wouldn't be the reason. I ate like until then. When I stood up to leave, he said: "Hello sweet nice..." or something. I did my usual trick that I always do if I am not attracted and did "А вы на русском говорите?" works always. I do it ever since my Finland-Swede friends told they get rid of telemarketers by telling them "I only speak Swedish, do you know Swedish?"
So here was the scale of men who really like me: Those taken and with kids, those who are elderly, and those who are not my race. (Sorry, I am mainly attracted to men who have features of my dad when he was young. When I saw pics of my dad in my age (I saw them only in the last 2 years) I immediately got an answer to why I find a certain type of men attractive. What can I do about it? I don't think anything. Yes my dad is from Finland but in my age he looked Baltic as hell. Like Latvian or something. Maybe my genes lead me to move to Latvia? I couldn't find men like that in Finland, or if I did, they wouldn't ever look my way.)
Those who didn't Google translate the last post, this blog will be about the things that happen in my path looking for the man of my life, which seems to be a rocky path. I am very nice in character but I am also unstandard. I don't know exactly if my breast size and shape alone is what is keeping men from me. But at least this factor I usually hide with bras to some extent. (I have small B cup slightly tubular breasts, and yes, very ugly.) Sometimes I don't even use padded bras but men approach me anyway. But always... No man I would be interested in.
You might wonder why I am so brave as to write about such very intimate things here. That's because I don't care. I am not the only woman struggling with this. I also can't embarrass my friends or family. I live very alone in a big city many hundreds of kilometres away from parents. So I don't feel I could embarrass someone by admitting something here.
About my latest encounters as a single.
1) There is a man running a café in one shopping centre. I've got coffee from there some 3 times now. You could notice right from the start that he ws very flirty to me, and as he seems wonderful with his upbeat and blond self, I was flirty too. He takes pauses while making the coffee to look at me. He even has made the wrong coffee and had to start all over again because I make him so distracted. He belongs to the main nationality of the country but for some reason guessed my background a bit off:
-Kas sooviksite....-jfdjfudfujdf (I don't get it)
-I don't have very good Estonian, excuse me
-Горячее или холодное?
Well, even when I just pass by but don't go in we flirt like no tomorrow, and he looks at me when I'm up in the escalator even. And our chatting gets more extensive each time. The first time was really awkward as both have such a huge crush, it seems.But now we even talked about how our summer was, how Obama's visit was, and he wanted to know my profession.
Well I found this guy on FB after tough searching with merely his first name. "In a relationship" and has a kid. Wow. I am amazed. Could he tone down that flirting a bit`? Or if he's very unhappy in his marriage, then do something about it...?
2) The other day I went to the disctrict where the presidential palace is, as Obama was visiting. I thought, cool, let's go see what this event looks like. Policemen every 7 meters, police car in every corner, lots of normal people, very weird things, a tram got instructions to go as fast as possible by a police and then no trams for 20 mins. Then some 50 cars passed by and in one of them was Obama. So I have been at 6 metres from Obama! Okay, what I wanted to say. After these cars passed, I went and asked an older man in Estonian "so was Obama in one of those cars?" and he explained me in which one this mighty president had been. Then he realised I had a backback. He asked:
"-You have a backback, are you coming from school? You go to Russian school?"
"-No I've got it because I'm planning to go study languages in some café. I'm a translator."
Then we talked long, he was so positive and outgoing for his age, must have been handsome too, he told me how when he was my age in the Soviet days he had a love from Latvia called Rita, and they sent letters to each other and visited each other. And how the train connection Tallinn-Riga-Vilnius-Minsk was so awesome back then, but on the other hand nowadays at least from Tallinn to his home village there are 11 trains a day. Then he had had to give up on the plan of moving to Latvia for Rita because of his mum's health problem. He also demonstrated his skills of Latvian to me "veikals, saldeejums, zivs, and meat is kala!" I had to say back: "gaļa" :D Before I went my way we hugged tight and long and he wished success into my life. Good as I need that.
Verdict: I would have found a great man for me had he been some 50 years younger.
3) Yesterday in the street saw 2 men in sportswear. Blond, skinny, the type of guy I would almost murder for. This has to be a first, but one of them looked my way. Positively. I turned when I passed by them. In their backs was written "BELARUS".
So of course. A long distance relationship with someone from Belarus would not be the best as you need an expensive visa every time. And I rather take care that I won't risk having to move to Belarus anytime in my life. But undeniably their look is always very appealing to me, and the same goes for Lithuanians.
4) A guy flirting with me while passing the traffic lights. He turned himself to look at me some 50 metres after me. I also did. Also blond handsome. He went to wait for a tram. I was expecting that if he really likes, he will walk to me. Didn't happen. Seems that is too much hoped for when it comes to Estonians. Really they're so shy I don't get it. Luckily just a few weeks and I'll be in Latvia where the temperament is a tiny bit hotter.
5) I was eating sushi on a park bench yesterday. Some black guy sat beside me. I am sure he did it because of me even if he initially faked I wouldn't be the reason. I ate like until then. When I stood up to leave, he said: "Hello sweet nice..." or something. I did my usual trick that I always do if I am not attracted and did "А вы на русском говорите?" works always. I do it ever since my Finland-Swede friends told they get rid of telemarketers by telling them "I only speak Swedish, do you know Swedish?"
So here was the scale of men who really like me: Those taken and with kids, those who are elderly, and those who are not my race. (Sorry, I am mainly attracted to men who have features of my dad when he was young. When I saw pics of my dad in my age (I saw them only in the last 2 years) I immediately got an answer to why I find a certain type of men attractive. What can I do about it? I don't think anything. Yes my dad is from Finland but in my age he looked Baltic as hell. Like Latvian or something. Maybe my genes lead me to move to Latvia? I couldn't find men like that in Finland, or if I did, they wouldn't ever look my way.)
perjantai 5. syyskuuta 2014
Esittely
Juu terve sinne.
Tästä aiheesta muutaman aiemman samanaiheisen hauskan blogin innoittamana päätin panna omankin pystyyn (kun ei ole sitä miestä, jota panna pystyyn ja yhdenyönjutut eivät -enää- kelpaa ja muutenkin sellaiset ovat kelvanneet max 4 kertaa elämässäni).
Eli täällä saavat tutut ja ei-tutut lukea huikeista äventyyreistäni miehen metsästämisessä, joka ei saisi mennä epätoivoiseksi, mutta joskus tuntuu siltä, kuin että se olisi menossa.
Pikkasen taustatietoa suhde ym. jutuistani.
Olen 25v. nainen. Olen suomalaisjuurinen, mutta asun yhdessä Itä-Euroopan maassa (en mainitse maata, muuten äite kyttää heti Kuukkelista, missä hän tuntuu aina surffailevan hakulauseella "asuminen ******ssa.). Olen maalaiskodista, mutta asun miljoonakaupungissa. Olen kouluttamattomasta kodista, mutta olen yliopiston käynyt ja työskentelen pienellä erikoisalalla. En miellä itseäni kuuluvaksi mihinkään yhteiskunnalliseen kastiin, joihin harmittavan monet lajittelevat ihmisiä (duunarit, akateemiset, eliitti ja mitälie vielä). Olen minä, ihan keskiverto, minua määrittäväät enemmänkin kiinnostuksenkohteeni ja persoonallisuuteni.
Olen 16?-v lähtien ollut kolmessa pitkässä suhteessa (kukin noin 2 - 2,5v) ja parissa lyhyemmässä suhteessa. Aika tasaisesti 50% suhteistani olen lopettanut minä ja 50% miehet. Kaksi pidemmästä suhteestani oli italialaisten kanssa, ja he jättivät niin, että tekivät tilanteesta sellaisen ja alkoivat yhtäkkiä käyttäytymään niin, että minä kllästyisin lopulta jättäisin (jottei heitä voisi syyttää jättämisestä). Kokemusteni takia ja yhteisen kulttuurin takia nyt olen kyllä enemmän kiinnostunut löytämään miehen omasta maasta (asuinmaastani) tai jostakin suht läheltä. Olen Keski-Euroopassa ollut avovaimona myös, mutta mies oli 10v mua vanhempi.
Olen kokenut ihan liian monia miehiä, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Varsinkin sitten uskoontuloni ajattelen näin. Koitin muistella ja laskea käsin, kuinka monen kanssa olen harrastanut seksiä. Kauhistutti ihan, kun lopulta muistin kaikki. En ole ollenkaan sellainen kuin tästä saattaisi luulla. Haluan vain rakastavaa ihmistä rinnalleni, jonka kanssa kumpikin tykkäämme toisistamme hirveesti. Mutta se tuntuu olevan liikaa vaadittu. Mikään ei ole kestänyt. Ja kun olen ollut sinkku, niin olen muutaman kerran sortunut "festarikivaan" täällä itäisen Euroopan mettissä ja pelloilla. En ole ylpeä asiasta, ja nyt yritän OLLA HARRASTAMATTA YHTÄKÄÄN YHDEN YÖN SUHDETTA siihen asti, kunnes seurustelen sen kanssa, joka tuntuu siltä Oikealta. Saattaa mennä tovi. Saatan riutua seksinnälässä pari vuottakin sit kai. Mutta yritän. En enää halua antaa itteeni kenellekään, joka ei kunnioita eikä halua sitoutua (kunnioittava mies haluaa minusta sitoutua, koska tajuaa, että seksiin pitäisi liittyä huolenpito ja aito kiinnostus toista kohtaan myös).
Miehiä SAATTAA karkottaa hieman erikoinen tyylini (ei tosin yhtä ekstreme kuin alakulttuurien ihmisillä yleensä... Ei ole piirrettyjä kulmia, ei edes yhtäkään tatskaa tai lävistystä...), ja olen kyllä miettinyt, pitäisikö alkaa pukeutua täysin neutraalisti miehen löytämisen toivossa, mutta... Se on suuri rakastettu osa minua, en halua. Joten jäänen tällaiseksi. RAKASTAN TYYLIÄNI ja piste. Ja kyllä sitä on monet miehetkin kehuneet. Vaikuttaa siltä, että jotkut miehet rakastavat sitä ja jotkut pitävät liian funkynä. Mutta siis on niitä, joille se on just se hieno asia mussa, joka erottaa mut massasta, ja toivon löytäväni niin ajattelevan miehen, jonka kanssa vieläpä muutenkin synkkais. (Jossakin hopparin ja pin up tytön välimaastosta on se tyyli. En omista yksiäkään farkkuja. Yleensä pidän mekkoa tai hametta, korkkareita tai pidemmille kävelymatkoille sneakereitä, värikkäitä tai kuviollisia sukkiksia, hiuspantoja, erikoisia kaulakoruja... Värimaailma on valkoinen-harmaa-pinkki-lila-keltainen jne.)
En ole läski enkä laiha, mutta koitan saada itteäni niskasta kiinni ja aloitettua tauon jälkeen taas liikunnan ja dieetin anyway, jospa se antais vaikka energiaa. Kasvoistani olen saanut kuulla, että on "venäläisen mallin kasvot" ja rakastan sitä osaa itsessäni yli kaiken. En tiedä johtuuko tästä, mutta miehissäkin keskityn yleensä kasvoihin. On iso, muodokas perse ja reidet, äärimmäisen pieni keskivartalo, pitkät jalat, lumenvaalea iho, puolipitkät tummat hiukset. Tosin on yksi MUTTA. Minulla on tosi pienet rinnat, minkä pelkään aina olevan ongelmaksi miesten kanssa (kuten se monen kanssa on ollutkin), ja tunteeni tämän asian kanssa muuttuvat sängynpohjalla kädet silmillä lojumisesta itsemurha-ajatuksiin, mahdollisesta silikonileikkauksesta obsessoimiseen ja välillä "ihan sama annan olla" -mentaliteettiin. En vielä ole ihan varma, miten tämä tilanne loppuu, mutta jos nyt koittaisin ensialkuun ainakin luopua itsemurhasuunnitelmasta sen takia (kiitos Jeesukselle että löysin hänet, nimittäin hänen ansiostaan olen itsemurha-aikeista suuremmaksi osaksi ajasta luopunut).
Ulkonäössäni en tiedä, mikä on se juttu, joka saa vaaleat miehet kaikkoamaan ja vain päällekäyvästi lähestyvät mustat turistit ja korkeintaan uzbekit ja tazdhikit kiinnostumaan. En etsi turistia, ja pelkään, että islaminuskoisten kanssa tulis myöhemmin elämässä haitaksi liian suuri kulttuuriero (vaikka nuo Kaukasuksen namut ovat minusta usein ihan lamaannuttavan komeita ja vetoavat muhun muuten täysillä). Mua miellyttäis ihan normi Janis tai Martiņš jopa tosi paljon, mutta niistä vähän harvempi haluaa multa mitään muuta kuin yhden yön juttua. Olen huomannut, että venäläismiehet kyllä lähestyvät mua ja juttelevat kivasti. En ole ihan perillä, johtuuko tämä venäläisten suurempi aktiivisuus mua kohtaan siitä, etteivät ole niin ujoja kuin kantaväestö, erilaisesta deittikulttuurista vai siitä, että nähdessään kasvoni niillä syttyy heti valo takaraivossa "tuo tyttö on yksi meistä". Ja ehkä kantaväestö taas kattelee että onpa venäläisen näköinen, en mene jutteleen. Mulle kyl sopisi venäläinenkin mies ihan hyvin, kunhan palikat loksahtaa kohdalleen. Olen sellainen ISÄMMAAJEE tyttö niin tietty pitäis sit tosin olla sellanen venäläinen, joka ei pidä tätä maata kaikkeen syyllisenä.
En joudu rajoittamaan miesten hakuani vain ekspatteihin, koska puhun itse maassa puhuttuja kahta kieltä (toista niistä tosin paremmin kuin toista) ja jotkut paikalliset osaavat jopa englantia myös. En myöskään vaikuta ulospäin ulkomaalaiselta (paitsi lattarimallisen kroppani ansiosta). Käyn myös naapurimaassa monina viikonloppuna tapahtumissa / alakulttuurini bileissä ja puhun senkin maan kieltä loistavasti (sori omakehu). Ylipäätään tilanteista, mistä miehen voi löytää, ei pitäisi mulla olla pulaa, sillä olen aina menossa jonnekin, aina konsertissa, milloin missäkin workshopissa tai yhdistyksen tapahtumassa, ellen ole ihan vaan hengaamassa baarissa kun tutut DJ:t soittaa. Eli en ole erakko. Mulla on lievä aspergerin syndrooma mutta niin lievä, ettei sitä huomaa. Sen huomaa vain siinä, että minulle ei ole vaikeaa viettää paljon aikaa yksin, ja siinä, etteivät mua kiinnosta naistenlehdet, leffat tai tv-sarjat. Ikävä kyllä. Mutta uskon ihan aikuisten oikeasti, että niiden tilalla mulla on ihan tarpeeksi kiinnostuksenkohteita, jotta mun kanssa ei tarttis tylsistyä!
Saatan vaikuttaa vaikeastilähestyttävältä (en tahallani), mutta oikeasti minun kanssa on todella helppo jutella, varsinkin koska annan juttelussa itse kaiken panoksen avittaakseni keskustelua. Siitä huolimatta piti tässä keväällä jättää yksi mies, joka ei osannut keskustella vain muusta kuin kuntosalista ja sanoa "ok", siinä taas nähtiin, ettei korkeakoulutus mitään takaa (vaikka monet niin väittävät).
Suomen kaverini uskovat, että nykyinen panikointini sinkkuilustani on tasan 100% sen tulosta, että asun tässä kulttuurissa jossa asun. Kyllä, tuntemattomatkin asiakkaani, kumminkaimani jne. ovat koittaneet antaa mulle vinkkejä miehen metsästykseen. Radikaaleja ja ei-radikaaleja vinkkejä. Yksi halusi tehdä mulle kasvohoidot, jos se auttaisi. Yksi antoi pukeutumisvinkkejä. Yksi vinkkejä siitä, minne kannattaa mennä kävelemään flirttaileva ilme kasvoilla. Yksi kysyi minulta, pidänkö merivoimien miehistä, mihin vastasin "ööö en kyl tiärä" ja seuraavalla kerralla hänen luonaan olikin mua odottamassa joku Marek ja joku Vladislav sekä azerbaidjanilainen sidrusvodka. Mulla oli silloin tosin kiire yhteen sovittuun tapaamiseen.
Kyllä uskon, että tämä kulttuuri ehkä vaikuttaa panikointiini, kun on vähän "noloa" olla tän ikäinen ja sinkku. Luin yhdestä kulttuurioppaasta asuinmaahani, että "a prolonged single status for women is stigmatizing". Mutta kyllä tässäkin maassa on länsimaalaistumista havaittavissa, ja miljoonan kaupunkiin mahtuu erilaisia ihmisiä, joten yritetään. Muualle muutto olis myös kyllä mahdollinen, tosin suuren henkisen tuskan takana, koska melkein kaikki elämäni projektit ja yhteydet on täällä, ja tuntuisi vähän liian paljosta luopumiselta, jos vaikka jonkun Lassin takia lähtisin nyt vaikka Ouluun. Mutta kyllä se mies saa olla mistä vaan kotoisin, kunhan sopii mun (löyhiin) standardeihin. Mulla ei ole paljon standardeja, sillä ulkonäössä mua kiinnostaa vain kasvot, ja muissa jutuissa riittää, että toistensa kanssa on vaivatonta olla, ja muut itsestäänselvät vaatimukset (tyyliin ei kännikaloille ja narkkareille...) Ja saisi myös nähdä itsensä tulevaisuudessa lasten isänä, sillä rakastan lapsia ja haluan sellaisia. Masennun Facen katselusta, kun se on niitä täynnä, mutta itse ei tiedä, tuleeko oma unelma tapahtumaan. Ehkä on myös ihan hyvä, että asun missä asun, nimittäin ajattelen suhteista ja perheestä perinteisesti ja täällä on suurempi mahis löytää niin myös ajatteleva mies.
En tällä kertaa kirjoita enempää, sillä nyt on aika syödä lounasta. Takuu varmana tulen tänne kertomaan hilpeimmistä tapahtumista tällä tielläni.
Tästä aiheesta muutaman aiemman samanaiheisen hauskan blogin innoittamana päätin panna omankin pystyyn (kun ei ole sitä miestä, jota panna pystyyn ja yhdenyönjutut eivät -enää- kelpaa ja muutenkin sellaiset ovat kelvanneet max 4 kertaa elämässäni).
Eli täällä saavat tutut ja ei-tutut lukea huikeista äventyyreistäni miehen metsästämisessä, joka ei saisi mennä epätoivoiseksi, mutta joskus tuntuu siltä, kuin että se olisi menossa.
Pikkasen taustatietoa suhde ym. jutuistani.
Olen 25v. nainen. Olen suomalaisjuurinen, mutta asun yhdessä Itä-Euroopan maassa (en mainitse maata, muuten äite kyttää heti Kuukkelista, missä hän tuntuu aina surffailevan hakulauseella "asuminen ******ssa.). Olen maalaiskodista, mutta asun miljoonakaupungissa. Olen kouluttamattomasta kodista, mutta olen yliopiston käynyt ja työskentelen pienellä erikoisalalla. En miellä itseäni kuuluvaksi mihinkään yhteiskunnalliseen kastiin, joihin harmittavan monet lajittelevat ihmisiä (duunarit, akateemiset, eliitti ja mitälie vielä). Olen minä, ihan keskiverto, minua määrittäväät enemmänkin kiinnostuksenkohteeni ja persoonallisuuteni.
Olen 16?-v lähtien ollut kolmessa pitkässä suhteessa (kukin noin 2 - 2,5v) ja parissa lyhyemmässä suhteessa. Aika tasaisesti 50% suhteistani olen lopettanut minä ja 50% miehet. Kaksi pidemmästä suhteestani oli italialaisten kanssa, ja he jättivät niin, että tekivät tilanteesta sellaisen ja alkoivat yhtäkkiä käyttäytymään niin, että minä kllästyisin lopulta jättäisin (jottei heitä voisi syyttää jättämisestä). Kokemusteni takia ja yhteisen kulttuurin takia nyt olen kyllä enemmän kiinnostunut löytämään miehen omasta maasta (asuinmaastani) tai jostakin suht läheltä. Olen Keski-Euroopassa ollut avovaimona myös, mutta mies oli 10v mua vanhempi.
Olen kokenut ihan liian monia miehiä, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Varsinkin sitten uskoontuloni ajattelen näin. Koitin muistella ja laskea käsin, kuinka monen kanssa olen harrastanut seksiä. Kauhistutti ihan, kun lopulta muistin kaikki. En ole ollenkaan sellainen kuin tästä saattaisi luulla. Haluan vain rakastavaa ihmistä rinnalleni, jonka kanssa kumpikin tykkäämme toisistamme hirveesti. Mutta se tuntuu olevan liikaa vaadittu. Mikään ei ole kestänyt. Ja kun olen ollut sinkku, niin olen muutaman kerran sortunut "festarikivaan" täällä itäisen Euroopan mettissä ja pelloilla. En ole ylpeä asiasta, ja nyt yritän OLLA HARRASTAMATTA YHTÄKÄÄN YHDEN YÖN SUHDETTA siihen asti, kunnes seurustelen sen kanssa, joka tuntuu siltä Oikealta. Saattaa mennä tovi. Saatan riutua seksinnälässä pari vuottakin sit kai. Mutta yritän. En enää halua antaa itteeni kenellekään, joka ei kunnioita eikä halua sitoutua (kunnioittava mies haluaa minusta sitoutua, koska tajuaa, että seksiin pitäisi liittyä huolenpito ja aito kiinnostus toista kohtaan myös).
Miehiä SAATTAA karkottaa hieman erikoinen tyylini (ei tosin yhtä ekstreme kuin alakulttuurien ihmisillä yleensä... Ei ole piirrettyjä kulmia, ei edes yhtäkään tatskaa tai lävistystä...), ja olen kyllä miettinyt, pitäisikö alkaa pukeutua täysin neutraalisti miehen löytämisen toivossa, mutta... Se on suuri rakastettu osa minua, en halua. Joten jäänen tällaiseksi. RAKASTAN TYYLIÄNI ja piste. Ja kyllä sitä on monet miehetkin kehuneet. Vaikuttaa siltä, että jotkut miehet rakastavat sitä ja jotkut pitävät liian funkynä. Mutta siis on niitä, joille se on just se hieno asia mussa, joka erottaa mut massasta, ja toivon löytäväni niin ajattelevan miehen, jonka kanssa vieläpä muutenkin synkkais. (Jossakin hopparin ja pin up tytön välimaastosta on se tyyli. En omista yksiäkään farkkuja. Yleensä pidän mekkoa tai hametta, korkkareita tai pidemmille kävelymatkoille sneakereitä, värikkäitä tai kuviollisia sukkiksia, hiuspantoja, erikoisia kaulakoruja... Värimaailma on valkoinen-harmaa-pinkki-lila-keltainen jne.)
En ole läski enkä laiha, mutta koitan saada itteäni niskasta kiinni ja aloitettua tauon jälkeen taas liikunnan ja dieetin anyway, jospa se antais vaikka energiaa. Kasvoistani olen saanut kuulla, että on "venäläisen mallin kasvot" ja rakastan sitä osaa itsessäni yli kaiken. En tiedä johtuuko tästä, mutta miehissäkin keskityn yleensä kasvoihin. On iso, muodokas perse ja reidet, äärimmäisen pieni keskivartalo, pitkät jalat, lumenvaalea iho, puolipitkät tummat hiukset. Tosin on yksi MUTTA. Minulla on tosi pienet rinnat, minkä pelkään aina olevan ongelmaksi miesten kanssa (kuten se monen kanssa on ollutkin), ja tunteeni tämän asian kanssa muuttuvat sängynpohjalla kädet silmillä lojumisesta itsemurha-ajatuksiin, mahdollisesta silikonileikkauksesta obsessoimiseen ja välillä "ihan sama annan olla" -mentaliteettiin. En vielä ole ihan varma, miten tämä tilanne loppuu, mutta jos nyt koittaisin ensialkuun ainakin luopua itsemurhasuunnitelmasta sen takia (kiitos Jeesukselle että löysin hänet, nimittäin hänen ansiostaan olen itsemurha-aikeista suuremmaksi osaksi ajasta luopunut).
Ulkonäössäni en tiedä, mikä on se juttu, joka saa vaaleat miehet kaikkoamaan ja vain päällekäyvästi lähestyvät mustat turistit ja korkeintaan uzbekit ja tazdhikit kiinnostumaan. En etsi turistia, ja pelkään, että islaminuskoisten kanssa tulis myöhemmin elämässä haitaksi liian suuri kulttuuriero (vaikka nuo Kaukasuksen namut ovat minusta usein ihan lamaannuttavan komeita ja vetoavat muhun muuten täysillä). Mua miellyttäis ihan normi Janis tai Martiņš jopa tosi paljon, mutta niistä vähän harvempi haluaa multa mitään muuta kuin yhden yön juttua. Olen huomannut, että venäläismiehet kyllä lähestyvät mua ja juttelevat kivasti. En ole ihan perillä, johtuuko tämä venäläisten suurempi aktiivisuus mua kohtaan siitä, etteivät ole niin ujoja kuin kantaväestö, erilaisesta deittikulttuurista vai siitä, että nähdessään kasvoni niillä syttyy heti valo takaraivossa "tuo tyttö on yksi meistä". Ja ehkä kantaväestö taas kattelee että onpa venäläisen näköinen, en mene jutteleen. Mulle kyl sopisi venäläinenkin mies ihan hyvin, kunhan palikat loksahtaa kohdalleen. Olen sellainen ISÄMMAAJEE tyttö niin tietty pitäis sit tosin olla sellanen venäläinen, joka ei pidä tätä maata kaikkeen syyllisenä.
En joudu rajoittamaan miesten hakuani vain ekspatteihin, koska puhun itse maassa puhuttuja kahta kieltä (toista niistä tosin paremmin kuin toista) ja jotkut paikalliset osaavat jopa englantia myös. En myöskään vaikuta ulospäin ulkomaalaiselta (paitsi lattarimallisen kroppani ansiosta). Käyn myös naapurimaassa monina viikonloppuna tapahtumissa / alakulttuurini bileissä ja puhun senkin maan kieltä loistavasti (sori omakehu). Ylipäätään tilanteista, mistä miehen voi löytää, ei pitäisi mulla olla pulaa, sillä olen aina menossa jonnekin, aina konsertissa, milloin missäkin workshopissa tai yhdistyksen tapahtumassa, ellen ole ihan vaan hengaamassa baarissa kun tutut DJ:t soittaa. Eli en ole erakko. Mulla on lievä aspergerin syndrooma mutta niin lievä, ettei sitä huomaa. Sen huomaa vain siinä, että minulle ei ole vaikeaa viettää paljon aikaa yksin, ja siinä, etteivät mua kiinnosta naistenlehdet, leffat tai tv-sarjat. Ikävä kyllä. Mutta uskon ihan aikuisten oikeasti, että niiden tilalla mulla on ihan tarpeeksi kiinnostuksenkohteita, jotta mun kanssa ei tarttis tylsistyä!
Saatan vaikuttaa vaikeastilähestyttävältä (en tahallani), mutta oikeasti minun kanssa on todella helppo jutella, varsinkin koska annan juttelussa itse kaiken panoksen avittaakseni keskustelua. Siitä huolimatta piti tässä keväällä jättää yksi mies, joka ei osannut keskustella vain muusta kuin kuntosalista ja sanoa "ok", siinä taas nähtiin, ettei korkeakoulutus mitään takaa (vaikka monet niin väittävät).
Suomen kaverini uskovat, että nykyinen panikointini sinkkuilustani on tasan 100% sen tulosta, että asun tässä kulttuurissa jossa asun. Kyllä, tuntemattomatkin asiakkaani, kumminkaimani jne. ovat koittaneet antaa mulle vinkkejä miehen metsästykseen. Radikaaleja ja ei-radikaaleja vinkkejä. Yksi halusi tehdä mulle kasvohoidot, jos se auttaisi. Yksi antoi pukeutumisvinkkejä. Yksi vinkkejä siitä, minne kannattaa mennä kävelemään flirttaileva ilme kasvoilla. Yksi kysyi minulta, pidänkö merivoimien miehistä, mihin vastasin "ööö en kyl tiärä" ja seuraavalla kerralla hänen luonaan olikin mua odottamassa joku Marek ja joku Vladislav sekä azerbaidjanilainen sidrusvodka. Mulla oli silloin tosin kiire yhteen sovittuun tapaamiseen.
Kyllä uskon, että tämä kulttuuri ehkä vaikuttaa panikointiini, kun on vähän "noloa" olla tän ikäinen ja sinkku. Luin yhdestä kulttuurioppaasta asuinmaahani, että "a prolonged single status for women is stigmatizing". Mutta kyllä tässäkin maassa on länsimaalaistumista havaittavissa, ja miljoonan kaupunkiin mahtuu erilaisia ihmisiä, joten yritetään. Muualle muutto olis myös kyllä mahdollinen, tosin suuren henkisen tuskan takana, koska melkein kaikki elämäni projektit ja yhteydet on täällä, ja tuntuisi vähän liian paljosta luopumiselta, jos vaikka jonkun Lassin takia lähtisin nyt vaikka Ouluun. Mutta kyllä se mies saa olla mistä vaan kotoisin, kunhan sopii mun (löyhiin) standardeihin. Mulla ei ole paljon standardeja, sillä ulkonäössä mua kiinnostaa vain kasvot, ja muissa jutuissa riittää, että toistensa kanssa on vaivatonta olla, ja muut itsestäänselvät vaatimukset (tyyliin ei kännikaloille ja narkkareille...) Ja saisi myös nähdä itsensä tulevaisuudessa lasten isänä, sillä rakastan lapsia ja haluan sellaisia. Masennun Facen katselusta, kun se on niitä täynnä, mutta itse ei tiedä, tuleeko oma unelma tapahtumaan. Ehkä on myös ihan hyvä, että asun missä asun, nimittäin ajattelen suhteista ja perheestä perinteisesti ja täällä on suurempi mahis löytää niin myös ajatteleva mies.
En tällä kertaa kirjoita enempää, sillä nyt on aika syödä lounasta. Takuu varmana tulen tänne kertomaan hilpeimmistä tapahtumista tällä tielläni.
Tilaa:
Kommentit (Atom)